Näytetään tekstit, joissa on tunniste rustaukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rustaukset. Näytä kaikki tekstit

syyskuuta 12, 2012

sä näet valoa siellä missä tie katoaa pimeyteen ja poimit syliin siipirikon pilvistään pudonneen

KUKIA
hieman ikävä lämpöä. hieman ikävä sinistä taivasta. hieman ikävä leijailevia haaveita. mä olen ilmassa, mä en vielä tahdo laskeutua. menee niin hyvin etten tahdo uskoakkaan, pelottaa vähän että kaikki tää onni pudottaa.  mutta ei se voi mua pudottaa. ja vihdoin jälkeen kahden vuoden on siivet tarpeeksi vahvat lentämään ja pitämään jalat syvän veden yläpuolella. ei enää ikinä takaisin pimeään, ravistin sen musta jo jonkin aikaa sitten. unohdan sen joka aiheutti mulle niin paljon pahaa. päästän irti, jätän sen yksin tuuliselle kalliolle. kukaan ei voi syöstä mua enää maahan. yritä vaan, et tuu onnistumaan. tästä lähtien minä olen minä. ne jäljet mitkä joskus oli niin syviä että ulottui sieluun asti on nyt parantuneet ja vaan pieni muisto pinnalla. jälkeen kaiken kivun, mä voin sanoa sen. minä olen vahva.

maaliskuuta 19, 2012

numb again

desperate1
ja siinä vaiheessa kun kaikki sanat on sanottu ja jokainen teko on tehty
niin kerro että mitä tästä jää jäljelle. kerro että miksi kurkkua puristaa ja syke nousee taivaisiin.
kyllä matkaa voi jatkaa ilman toista jalkaakin, mutta mitä jos molemmat on vedetty alta ja pohja tippuu.
voiko turvautua rikkinäiseen ihmiseen kun ei se meinaa pysyä pystyssä itsekään.
etkä sä ikinä tahtoisi rikkoa sitä, täydellistä, kaunista, lasista olentoa. 
ja sä jatkuvasti muistutat itseäs; älä ikinä katko sen siipiä.

Tasting life, numb again. Close my eyes, it begins.
I can not stumble here, I am safe inside my head.
 When I wake up I'll forget. I'’ll come back to my mess. I will not leave.
Stay asleep. Slip further in my ecstasy. Safe inside my mind I hide.

helmikuuta 19, 2012

stay with me, this is what i need, please

memories4 memories2 memories5 memories3
mulla on huonot lähtökohdat ja kipeä sielu, mulla on lapsen mieli mutta mä olen kasvanut liian varhain.
mulla on aikaa ihmetellä maailmaa ja kiivetä korkeammalle, mulla on ajatusmaailma joka on taivaansininen.
mulla on tarve olla jotain parempaa sille ketä mulle on tärkeä, mulla on sisintä painava halu löytää vastauksia.
kuka mä oon, mistä mä tuun, mitä mä haluan, minne mä kuulun, missä mun koti on, miten mun sydän jaksaa.
mun päässä on myrsky joka ei oo laantunut kaheksaan vuoteen, mun päässä on hyviä ja pahoja ajatuksia.

milloin musta tuli rikkinäinen ihminen, sellanen jonka silmistä näkee piilotettuja tapahtumia ja sanoja ja katkeruutta.
sellanen joka pelkää katsoa ikkunoihin ja sellanen joka näkee välillä vaan pimeyttä kaikkialla.
sellanen joka miettii että miksei me kaikki vaan voitais olla tunturipöllöjä ja lentää vapaina, mennä täysin vaistojen mukana.
mulla on huonot lähtökohdat ja kipeä sielu. mutta kyllä mä tiedän että mä osaan parantaa sen kaiken.

kesäkuuta 17, 2011

huono

pendulum - witchcraft

"ei susta oo mihinkään saatana"
kyllä mä sen jo tiesin, ei ois tarvinnu muistuttaa
kyllä mä sen jo tiesin
"anteeks että huusin, saanko anteeks"
mee helvettiin
"et saa, et enää"

toukokuuta 19, 2011

sillä oli leiskuvat hiukset ja merituulta silmissään

30 seconds to mars - this is war

muut kiirehtivät sisään kun kevätsade ryöppysi maahan.
mä kävin makaamaan märälle asfaltille.
mä kieltäydyin kasvamasta isoksi.

huhtikuuta 14, 2011

do you feel the weight of the world

oli kaikin puolin niin paska päivä etten jaksa alkaa edes kertomaan mitään. sen mä vaan sanon että vihaan torstaita, vihaan liikaa ja kukaan ei edes ymmärrä miten paljon se ahistaa.

mun askeleet kaikuu yössä, ehkä mä voin sut vielä tavoittaa
sanoo että kyllä se merkitsee, kertoo että kyllä sillä on väliä
keuhkot lamautuu, en mä pysty hengittää
jalat ei kanna mutta kyllä mä vielä oon elossa
 
Zelda Triforce