Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit

joulukuuta 12, 2012

in a hole in the ground there lived a hobbit

HOBITIT1 HOBITIT2 hei ja terveisiä parilta hobitilta jotka kävi 12.12 klo 00:12 kattomassa hobitin ensi-iltaa. minä ja inka ollaan vähän murheissaan; niin pitkä odotus ja nyt se on loppu. ensi vuonna sitten uudestaan. me panostettiin oikeen kovasti ja pukeuduttiin hobiteiksi. kannatti, päästiin iltalehteenkin.. hupsista. saatiin myös yhteiskuva gandalfin kanssa. haltijat nauro meille kun juostiin ruuan perässä mutta niinhän se on; hobitit elää syödäkseen. vähän tosiaan saatto väsyttää, päästiin kotiin vasta jotain puol viiden aikaan aamulla mutta kyllä kannatti! leffa oli hyvä (vaikka väsyttikin niin pirusti) ja tunnelma ihan mahtava. vieläkin on vähän väsynyt olo, on toi frodona oleminen välillä rankkaa... 

marraskuuta 26, 2012

!! hei kattokaa minä olin fani #1 !!

anteeksi paskakuvasta ja anteeksi kirjoittamattomuudesta mutta paljon tapahtuu. viime perjantaina olin jonottamassa hobitin lippujen ennakkomyyntiin ja olin jonossa numero ykkönen. mun sisäinen fanityttö meinasi räjähtää ja mietin tässä yksi päivä että miten paljo tavaraa tulisi jos keräisin kaikki mun tolkien hommelit yhteen kuvaan. sain hobittijulisteen ja otin emmille myös. nyt on liput varattu ensi-iltaan 12.12 klo 00:12 tennispalatsi ykkössali ja minä olen innoissaan. anteeksi teksti on sekavaa mutta mahaan sattuu ja väsyttää. 
ainiin adam lambert @ hartwall areena helsinki 22.3.2013 menen yksin [x] forever alone ihan sama hyvää aikaa tulee. emmin olisin tahtonut mutta kuvaan koko keikan sille niin että se melkeen olisi paikalla. soitan myös kun alkaa soimaan outlaws of love. lupaan emmi lupaan älä huoli rakas. lähden pian rakkaan kanssa saunaan ja suihkuun ja sitä rataa. huomenna ei ole koulua ja taidan lukea taru sormusten herrasta. meen naimisiin gimlin kanssa, se on lupaus. 

heinäkuuta 03, 2012

minä vain odottelen nälkäkuolemaa enkä liikauta sormeanikaan

pasi2 pasi1 mä oon kuumeessa. taas. ihan liian uskomatonta. huomenna terveyskeskukseen. ei tosin sen kuumeen takia. huomenna ottamaan passikuvat. huomenna hakemaan opiskelijakorttia vr'ltä. huomenna on virastopäivä. huomenna kai varaan junalipun tikkurila-oulu. en oo syöny oikee mitään tänää. herneitä. pari palaa valkosuklaata. kuumeessa ei vaan tee mieli syödä. mutta nyt oon oottanu mun pizzaa sata vuotta. eikä se vaa saavu. taidan vaa kärsiä hitaan nälkäkuoleman.
* ja kun pizza saapui yli tunti sen jälkee ku se tilattii niin se oli paskaa ja pelottaa että oksennan. ihanaa. hyvä korso. se oli ihan oranssi. hyi. *

 kulta pakotti katsomaan nälkäpelin tässä muutama aika sitten. oli sen vuoro valita mitä leffaa mennään kattomaan. ei se ollut niin paska kuin kelasin, vaikka hahmot oli erinäköisiä kuin mä olin lukiessani ajatellut. siitäkin on tosin niin kauan etten edes muistanut kaikkia. positiivista on että unohdin jo miltä ne näyttelijät näytti. voin taas lukea ja miettiä ne minun omakeksimät kasvot. gale oli ruma. ei galen kuulunut olla ruma. peetan kuului mutta ei se ollutkaan. hämmennys. tulipalo oli juuri oikeanlainen. tulipallot. suurin murhe oli että niillä oli väärä haymitch. ihan tosi väärä.

huhtikuuta 09, 2012

found myself smiling without a reason

ll hui ll kevät ll naamakala ll kamera ll varpaat mulla alkaa huomenna koulu ja enhän mä sinne haluais mennä. tuntuu etten oo ollu siellä sataan vuoteen. tuntuu etten oo nukkunu yksin sataa vuoteen. enhän mä ookkaan enkä mä taho vastasuudessakaan mutta mun on pakko. onneks shelby lohduttaa yksinäistä. mulla on ollu kauheen ilonen olo tänää, vaikkakin kovin väsyny. se on hassuu kun osa ihmisistä tekee nii iloseks vaan olemalla siinä. kulta venytti korvansa 14mm ja se on hieno ja voi hyvin. adhadrh.

mun tekee mieli vaan piirrellä aurinkoja ja sellasta joka paikkaan ku tuolla on nii ihana ilmakin. mä kävin kattomassa kullankaa iron skyn mutta musta tuntuu että siinä oli vähän liian fiksua läppää mulle kun kaikki muut nauro ja minä en mitää tajunnu. no jaa, selviän ehkä tästä hurjasta ja traagisesta kokemuksesta. kyllä se ihan kiva leffa oli vaikka vähä tuppaski väsyttämään. mä tahdon suklaamunan, meen varmaa kohta hakemaa. vaikka niistä saaki paskoja yllätyksiä nykyään.

huhtikuuta 06, 2012

kei ja kumppanit

Image and video hosting by TinyPic HINARIT1 HINARIT2
soittakee yllä olevaa makeeta biisiä ja kattokaa tätä gifiä. some awesome shit i must say eiku. ollaa pippininkaa villejä poikia ja tykätään syyä ruokaa. meillon kova meno ollu ja ajettii ylinopeutta mäkkäriin kera vanhan toverin mimin. oli kiva nähä sitäki ku ei ollu nähny nii sataa vuoteen. mäkkärissä vähä pirtelöä nassuun ja matka jatkuu. 'minua pelottaa vähän, saanko tulla veneeseenne?' 'tietenkin jos olet hiljaa' me katottiin carrie ja gotta admit että se on hämmentävä.

muuten ollaan popitettu mitä mahtavimpii biisejä ja tanssittu ympäri pihaa. se on ihan ok kun on hobitti ja kun maha hölskyy askelten tahdissa. tuo lisää tunnelmaa suoritukseen. huhhu. anteeks tää on sekavaa tekstiä mutta se johtuu siitä että pippin saa mut sekasin. toivottavasti teillä on vitun makee perjantai, meilä ainaskii on.

maaliskuuta 18, 2012

everything you do is superduper cute and i can't stand it

habla3 habla4 habla6 habla1 habla5 habla2 habla7
mulla on ollu tapahtumarikas viikonloppu vaikka sinänsä mitään ei oo tapahtunu. me käytii kullankaa kattoo vuosaari ja musta se vaa oli kauheen koskettava. mä itkin ainakin yks kaks kolme neljässä kohassa tai mahollisesti koko ajan. en mä tiedä. mulla on viharakkaus suhde mun hiusten kanssa ja muuta vastaavaa ja huomenna on maanantai. mulla on tavote että luen tänää vähintään 35 sivua lotria ja juon teetä mutta musta tuntuu että nukahan ennen kumpaakaan.

You, I saw you across the room and I knew
 that this is gonna blossom into something beautiful. 
You’re beautiful.

elokuuta 12, 2011

nauris

päivää, värjäsin eilen hiukset. ei herranjestas se blondausaine kyllä kirvelee mukavasti päänahassa. teki mieli ottaa haarukka käteen ja rapsuttaa koko samperin päänahka irti ku kutitti ja pisteli nii kamalasti.

juu, tänää emmi tulee tänne ! ai että en jasa oottaa sitä ku se pikkune kirmaa junan ovesta pihalle. on ollu jo nii kova ikävä ku nähtii viimeks kesäkuussa. käyn siis kotiuttaa sen opossumin, sitte ois tarkotus pitää koko yö tietyllä porukalla maratoonia ja lauantaina sitte lintsille emmin kaa. ainut mikä vähä hirvittää on se, et ens yönä ei nukuta ollenkaa ja viimeyönäkää en saanu unta jostai syystä. noo, kai mä hereillä pysyn. taidanki täs ottaa päiväunet..

day 17 - a song that you wish you heard on the radio

heinäkuuta 29, 2011

can't hug every sam

... kuten näkyy, hurja maratooni oli. eli siis lotrin pidennetyt versiot tuli ja oli hienoa aikaa kattella niitä. eihä siihe mennykkää ku se 14 tuntia taukoineen ja lisämateriaalejaki vähän päälle. ei tässä muuta kuin että...

OH SAM.

heinäkuuta 18, 2011

this life aint that bad at all

heipsaaaan! tänää ollu taas sellane ylirento päivä jonka aikana en oo tehny oikeestaa mitään ja siltiki oon kaikkea. aamulla heräsin yheksän aikaan (okei, mut pakotettii nousemaan) ja lähin kohti jumboa. sieltä ei tarttunu mukaan yhtää mitää, äiti ja iskä tahto ostaa jotain vaatteita ku ne lähtee lappiin ja ties mitä. roikuin nätisti mukana, sain mä jätskin sentään.

ku tultiin kotiin ni luin lotria eteenpäin ja nukuin kiitettävästi jotain viis tuntia lisää. unikeko minä vai? joka tapauksessa, ku sain noustua lopullisesti ylös ja silleen lähettiin velin kanssa keravalle katsastamaan aleja, että jos vaikka löytyis jotain leffoja halvalla. veli bongas da vinci koodin ja robin hoodin, mun mukaan tarttu elokuva nimeltä nine. okei myönnetään, ehkä suurena osasyynä tän leffan valintaan oli se, että elijah wood on tässä ääninäyttelijänä. mutta oli siinä muutakin! oon kuullu tästä leffasta paljon hyvää ja oon jo jonkin aikaa halunnu nähä sen, joten hyvä hankinta oli. makso vaan kympin, mikä on vähän siihen nähden että toi on kuitenkin bluray. illalla pitäis varmaa kattella toi leffa ja lukea lotria vähän lisää. rentoa on, mutta olkoon.

day 04 - a song that makes you sad
demi lovato - skyscraper. musta tää biisi ei nyt yhtään sovi tähän päivään, en oo yhtään surullinen. enkä osaa selittää miks tää saa mut haikeeks, jotenkin tulee vaa kaikki vanha mieleen... ja kun kuuntelee noi sanat ja kun tietää niitten tarinan. vaikka tää biisihän itsessään on toivoa antava ja silleen mutta siltikin... anteeks viisaat selitykset taas.

heinäkuuta 14, 2011

olo on ku rekan alle jääneellä

TYKKÄÄN SELATA VANHOJA KUVIA  KUN SIELTÄ LÖYTYY NÄINKIN MUIKEITA TAPAUKSIA ai herrajestas voiko olla näin kova päänsärky? tää on jotain iha kamalaa, enkä ees tiiä mistä tää vois johtua. tuntuu että pää räjähtää kohta jossen saa jotai helpotusta tähän.se tunne, kun aamulla heräät ylös ja kuvittelet herännees yhentoista aikoihin. otat kännykän, katot kelloo ja huudat kovaan ääneen VITTU kun se näyttää 15:41. että sellasta tänään, tuli herättyä yheksäntoista vaille neljä.eilen koin potternostalgiaa ja nyt se on kaikki loppu. mitä ihmettä. en voi käsittää ja mua kieltämättä vähän surettaa. mulla ja jonilla on kuiteki ollu jo nii pitkää toi perinne että mennää kattoo potter yhessä. nii, surettaa. antakaa anteeks tää surkee merkintä, mua väsyttää aivan mielettömästi ja aattelinki että meen kohta nukkumaa. tällasen vähän yli neljän tunnin hereilläolon jälkee. mikähä muaki vaivaa.

heinäkuuta 05, 2011

and i told you to be fine

tänään en oo saanu aikaseks mitään. ainut mitä oon tehny on että oon kattonu the faculty - leffan ja ollu kuoleman partaalla ku yllättäen ruutuun ilmesty elijah wood. ei mulla ollu mitää tietoo että se olis siinä, joten kun bussin ovet aukes ni meinasin saada sydänkohtauksen. tänään oon myös ikävöiny emmiä rikollisen paljon ja kuunnellut mietiskelymusiikkia. ehkä katon tässä jonku elokuvan vielä ennenku meen nukkumaan.

// AIVAN ja joni varas meille liput harry potterin ensi-iltaan, ja lotrin extended bluray editioniin on enää seitsemän päivää ihmiset seitsemän päivää! can't wait.

heinäkuuta 02, 2011

10 päivää


... siihen että saan mun LOTR extended bluray editionin YAY! tai no joo, sillon se ilmestyy eli saan sen todennäkösesti 13. pvä mutta joka tapauksessa. alunperinhän sen rakkaan piti ilmestyä jo eilen, mutta minkäs teet kun nää ny päätti myöhästyttää sitä.

mun elämään ei kuulu mitä ny, porukat tuli takasin, samoin huonekalut ja on taas ruokaa. oon ihan ilonen ja tyytyväinen sen takia. tänää oli nii jumalattoman kuuma ulkona ettei voinu tehä mitää vaa piti koomata sisällä koska täällä oli nii paljon viileempää, luojan kiitos.

aattelin kattoo yön lisämateriaaleja jossen jaksa mennä ihmisten aikaa nukkumaan, mitäpä sitä lomalla turhia.

kesäkuuta 08, 2011

maratoonikuulumisia

nickelback - far away


maratoonikuulumisia siis.
eilen katottii kaikki lotrit sitten suhteellisen putkeen, mulla ainakin oli kivaa, en sitten kaikista tiiä. pari kyllästy ekan leffan aikana eikä tykänny oikee muutenkaa. mun päähän ei mahu miten joku ei voi tykkää lotreista, koska ite rakastan niitä, en ikinä vaan kyllästy. mutta niihä se on, kaikilla omat mielipiteet. harmittaa jotenki silti vähän ku ne ei  tykänny.

vikan leffan lopussa minä, paula ja inka itkettiin vuolaasti koska se nyt vaan kuuluu asiaan kun on lotreista kyse. todettiin myös kaikki että sam on ihana ystävä ja liiankin välittäväinen ja uhrautuvainen. musta se on vaan niin liikuttavaa, kun ei ole mitään mitä se ei tekis parhaa ystävänsä vuoksi.

kokonaisuudessaan mulla oli todella kiva päivä, paitsi että illalla (tai siis yöllä) iski kauhee itkuparkuikävä ja lähetin pitkän viestin emmille. tuli jotenki niin yksinäinen olo. kaikki vaan muistuttaa emmistä niin paljon ja sisimpää sattuu tietää että se on nii kaukana.

tänään sitten pääs mun lotrit sitten jeren luo kun se tahtos ne lainata, toivottavasti se tykkää niistä.

kesäkuuta 06, 2011

pretty bad day


tänään on ollu suhteellisen kauhee päivä. heräsin aamulla aikasee että kerkeen terveyskeskuksee. nojoo, oottelin siellä hetken aikaa ja sain sitte kuulla että meijän oma lääkäri ei voi ottaa vastaan tänään. olin vähintäänki närkästyny. sitte joku random nainen teki mulle kaikki kokeita ja loppujelopuks sain lähetteen labraan ja nieluviljelyyn. ja voin sanoo että kyllä teki kipeetä, mut sekin johtu siitä että mun kurkku vaan on yksinkertasesti niin tulehtunu että se on kauheen arka.

keskiviikkona saan sitte tietää että mikä tää viheliäinen tauti mahollisesti on ja että saanko tähän jotain kuuria. jos en saa nii meen hakkaamaa terveyskeskuksen ovia ja vaatii jotain pillereitä jotka pitäis mut hengissä, ei tällasta jaksa.

muutaki paskaa tapahtunu tänää ja vaikka mitä. kauheen tyhjä olo taas vaihteeks, mut ehkä näin on parempi sitte kaikkien kannalta. mutta luojan kiitos huomenna lotr-maratooni mahtavien ihmisten ja ruuan parissa. itken silmäni pihalle, oottakaapa vaan.

kesäkuuta 03, 2011

hiljaa tuulenvire häntä kuljettaa



siinä on mun päättäjäismekko. yritin valita kuvat joista näkyis edestä, sivulta ja takaa. ite tykkään tosta, sain sitä reilusti tänää kavennella mutta hyvimpä seki onnistu. jotenki toi on tollane kivan simppeli ja mukavan tuntunenki päällä. vielä vähä sais olla kapeempi ku tuntuu et saa olla nostelemassa jatkuvasti.

me sovittiin alustavasti että pidetään porukalla lotr-maratooni ens viikon tiistaista keskiviikkoon! en jaksa oottaa, siitä tulee niin kivaa. paljon mukavaa porukkaa, IHANAT leffat ja liikaa ruokaa, käy mulle.

huomenna sitte ysien päättärit koululla. en kestä aatella että en oo enää ens vuonna noitten hönöjen kaa samalla luokalla ja se tuntuu jotenki nii oudolta ... tänää harjoteltii hallelujah ku esitetään se siellä päättäreissä, ja herra jestas ku itkettiin taas. ei sille mitää voi ku on nii surullista.

ps. en oo VIELÄKÄÄ tervehtynyt jumalauta.

toukokuuta 17, 2011

tie kontuun ...

tänään mä kävelin metässä ja mulle tuli niin flashback. pienenä mä leikin hobittia yksin metässä, mulla oli sormus ja viitta ja mä olin frodo. se riitti. näin jälkikäteen mua harmittaa kun kukaa ei tahtonu leikkiä hobittia mun kanssa, aatelkaa kuinka upee leikki se ois ollu ku ois ollu merri ja pippin ja sam ja ihan kaikki. sitä ois voinu luoda oman konnun, oman maailman ja ihan kaiken.

jos mä saisin päättää nii voisin palaa takasin ajassa ja hankkii sellaset kaverit jotka leikkis mun kanssa hobittia.  mä loisin niiden kanssa konnun, missä kaikki ois aina hyvin ja missä vaan tanssittais ja naurettais ja juotais omenamehuu leikkien et se on olutta (koska sitä ne hobitit juo) ja mulla olis sellane kaveri niinku sam.

mutta aivan, mulla on jo oma sam, emmi. se on just sellanen samanlainen höslä joka kuitenki tarkottaa sisimmässää hyvää ja jolla on kultanen sydän. sellanen ihminen joka lähtis mun perään vaikka oisin sanonu kuinka pahasti ja kuinka repiny sen sydämen kahtia ja sellanen ihminen joka pelastais mut aina kerta toisensa jälkee oman henkensä uhalla. sellane se on. mun sam. 

toukokuuta 04, 2011

ilma täynnä saippuakuplia

voi noita meijän poikia toho ylempää kuvaan viitaten. olli ja miko päätti söpöillä kun sanoin että "menkää yhteen" tarkottaen että menisivät lähekkäin ni ottasin yhteiskuvan ni nää kaks nyt otti vähä kirjaimellisesti. me puhallettiin saippuakuplia, syötiin suklaata, naurettiin, räpsittiin kuvia ja istuttiin keskellä tietä. musta tuntuu että ysiluokkalaiset palaa takasin ekaluokkalaisen tasolle tai jotain, koska ei me vielä viimevuonna näin kaheleita kyllä oltu. toisaalta musta se on vaan kivaa, viimine vuos peruskoulussa, viimine vuos tehä kaikkee tyhmää ja päätöntö tai jotenki sillee. en tiiä. tänää katoin puolet taru sormusten herra : sormuksen ritarit koska sitte mun piti lähteä jo korsoon päin kavereita tapaileen. en muistanu kuinka paljon sitä leffaa rakastan ja ajattelin tässä tällä viikolla kattella ne kaikki jos vaan mitenkää aikaa saan järjestettyä. on se elijah wood vaa niin ihana.

ps. me varmistutaan inkan kaa koko ajan lisää ja lisää. tän on pakko olla totta koska en enää osais kuvitella ettei se olis ja että kaikki ois vaa meijän kuvitelmaa. kyllähä meijän joskus pitää olla oikeessa vai mitä? 
 
Zelda Triforce