long live the reckless and the brave

rakastan tällasia päiviä kun talvi väistyy, aurinko paistaa ja kaikki on niin kaunista vaikka luonto onkin kalju.  täällä ei ole mitenkään erikoisen näköistä, mutta jostain syystä kaikki näyttää kauniilta. ei ole lämmintä eikä kylmää. villapaitasäät ovat parempia kuin muut. jokin siinä tunteessa on kun saa painella ulos ilman takkia, villapaidassa. olen huomannut että kyky kirjoittaa tekstiä randomeista arkipäiväisistä asioista on ruostunut. ehkä se tulee takaisin pakoiltuaan vielä hetken. 

hit me where it hurts the most, break me down to the bone

hei täällä yksi. mulla on ikävä tuota käsikorua. mulla on ikävä kesää. mulla on vähän kaikkea ikävä taas vaihteeksi. aina välillä vaan huomaa että asiat on muuttunu eikä se välttämättä ole hyvä juttu. välillä se sama paha hiipii takasin ja vaikka kuinka sukellan karkuun niin se on pohjallakin vastassa. sydän hyppää kurkkuun kun joku mainitsee. joskus kai pitää mennä vaikeimman kautta ollakseen lopulta onnellinen. toivottavasti.

we're killing time just a little bit faster

oon onnistunu lisäämään tätä bloggaustahtia ihan kiitettävästi näin vuoden loppuu kohti. se vois melkeen olla mun uudenvuoden lupaus jossei kaikki tollaset pitkäaikaset lupaukset ahistais mua paljon. mun uudenvuoden lupaukset ei koskaan toteudu. en tiiä onko koskaan toteutunu. oon kuullu jokapuolelta valitteluja siitä ettei ole joulumieltä ja ei tunnu yhtään joululta mutta kyllä musta tuntuu! viime vuonna ei niinkään mutta tänävuonna oikeestaan aika paljonkin. tahdon vaan kattoa kaislikossa suhisee ja saksikäsi edward ja käpertyä syömään konvehteja. mulla menee tosi hyvin tähän vuodenaikaan ja siihen nähden, että mulla on aina talvisin kaamosmasennus. tuntuu oikeesti siltä että elämä on ihan semi kohdallaan ja kaikki pahimmat ajat on jo takana. mä tahdon rakentaa mun elämästä ja mun tulevaisuudesta sen arvosen että voin vanhana hymyillä. vaikkei se tapahtuiskaan yhdessä päivässä niin mä lupaan yrittää.

in these promises broken deep below, each word gets lost in the echo

pisarat sataa kasvoille ja minä vedän hupun pään suojaksi päästäkseni piiloon. taivas on harmaa enkä pidä. ajattelen ei mitään. jos saisin niin poistaisin hänet joka satuttaa. yksitoista kuukautta eikä se kipu ole vieläkään hävinnyt eikä haihtunut. se on ehkä pienentynyt ja ehkä mä olen ehjempi kuin aijemmin mutta arvet jää eikä ne koskaan haalistu kokonaan pois. sydän on melkein kasassa ja ehkä päälle näyttääkin ehjältä. 

hear my voice, i came out of the woods by choice

multa kysyttiin olenko mä koskaan ollut suolla. tottakai mä olen, mähän asun suon vieressä. suo tuoksuu siltä että se kätkee niin paljon salaisuuksia joista ihmiset ei tiedä. ihan oikeasti, oletteko huomanneet. mysteerejä. tekee mieli lukea kirjoja ja uppoutua omaan salaiseen maailmaan. miksen päässyt tylypahkaan, lukiossa on liian tylsää. tahdon ettei nämä oranssi ja keltainen ja punainen koskaan mene pois mutta eiköhän marraskuu vie ne mukanaan. ja sitten tulee ikuisuuden kestävä valkoisuus. tahdon pöllön. pienen ja ruskean joka osaa lentää kovaa ja jolla on keltaiset silmät. 

barefoot on the first snow

ulkona sataa. ne miljoonat pisarat tanssii meidän peltikatolla. seinällä on frodon puhe. jos osaisin niin matkustaisin kontuun ja katsoisin sen kesän ja syksyn ja talven ja kevään. tämmöinen sade lohduttaa. rauhottaa. muistan kun kuusivuotiaana astuin portaille ja haistoin syksyn ensimmäisen kerran. tai sillon vasta havahduin siihen. ja siitä asti oon muistanut sen. syksyn tuoksu on melkein paras. parempia on parhaan ystävän ja kalen tuoksu. ne tuoksuu rakkaudelle. hymyille. jos nyt saisin niin kävelisin paljain jaloin ensilumessa. mulla on sellainen olo että tahdon nähdä kaiken. fiilistelyä. tuntuu että oon sadesäällä iloisempi kuin aikasemmin.

i know you like the back of my hands

mä taijan tahtoa aaltoja. että vois vaan olla siinä ja jokin muu voima vie sua eteenpäin. sä et ite liiku vaan joku muu liikuttaa sua. en oo uinu meressä niin pitkään aikaan etten edes muista enää miltä se tuntuu. suolaista vettä. mä tahdon juoda teetä lehmämukista ja asua vanhassa, narisevassa talossa. niillä on tarinat. niiden seinät on nähneet niin paljon. lapasen joka hukkui kolme vuotta sitten kaapin alle. sen päivän kun ekan kerran nostettiin reppu selkään ja lähdettiin maailmalle. kun juostiin sisälle kuraisilla kengillä ja eteinen oli täynnä kenkien sormenjälkiä. ikävöin mun ekaa kotia.

everyone knows i've been over my head

mä olen maalannu tänään. harmaa vihree harmaa vihree. kalen huoneesta tulee tosi kiva. mä toivon että siitä tulee sellanen että siellä voi olla. ahistaa olla kaikkien tiellä aina. mä vaan koitan olla hiljaa ja yritän kovasti pysyä poissa tieltä. mulla on sellainen epätoivottu olo. epätervetullut. en tahdo että mut hirtetään. miksi ihmiset huutaa autossa? ahdas tila ja vihaset äänet ei ole hyväksi, kohdistui ne suhun tai ei. mä en ymmärrä. miksi huutaa kun voi olla hiljaa.

ahdistaa kun ihmiset yrittää pakolla puhua ja auttaa. mulla on ne kaks ihmistä joille kerron kaiken enkä mä tarvitse niitä enempää. tuntuu kun mut laitettaisiin lasipulloon ja se pullo vietäisiin keskelle katua niin että kaikki voi tuijottaa. asiat ei kuulu kaikille. ei niitä kuulu huutaa. jos mä tahdon jakaa jotain asioita niin mä jaan, mutta jos mä en tahdo niin mä en tee niin. mä en ymmärrä miksi toisten asioita pitää kaivella kun niistä ei tahdota kertoa. ei kaikki oo niin yksinkertasta että mennään ja puhutaan luotettavalle aikuiselle että miltä tuntuu ja kaikki on selvää. ei se mee niin.

cut out all the ropes and let me fall

huono päivä. vaikka on valosaa ja lämmintäkin. huono päivä. vaikka rakas on vierellä ja paijaa. huono päivä. se tää on. eikä sille ole mitään tiettyä tai erityistä syytä. tuntuu vaan niin turhalta ja kankealta ja siltä että jos olisin vene niin varmaan törmäisin kiveen ja uppoaisin. en osaa päästää irti tyhmistä asioista ja pidän niistä niin kovaa kiinni että ne hukuttaa mut. oon tietoinen. viha on vahva tunne, mä vihaan vain yhtä asiaa. oon vaan väsynyt itkemään sen takia.

numbing the pain for a while will make it worse when you finally feel it

tietääkö kukaan mistä saa heliumia? mä tahdon lähettää viestin taivaaseen ilmapallolla mutta mulla ei ole lentävää viestinviejää. mulla on paljon asiaa, mä tahdon kiittää ja mä tahdon pyytää että mun rakkaasta pidetään huolta. mä tahdon pyytää anteeksi sitä ettei keretty tavata. mä olisin halunnut. mä tahdon pyytää anteeksi etten mä saapunut puolisen vuotta aijemmin. mä tahdon sanoa, että mä tahtoisin korjata kaiken jos mä vaan jotenkin pystyisin.

mä tahdon sanoa että toivon meijän voivan vielä tutustua. on kai se vielä jotenkin mahollista? mä tahdon kysyä onko mahdollista ikävöidä jotakuta joka lensi taivaalle ennenkuin koskaan kerettiin tavata. oikeestaan mä en välitä onko mahdollista, mulla on ikävä. mä tahdon kertoa että mulla on ikävä. mä tahdon kertoa että mä tahtoisin pyytää häntä suojelusenkeliks. mä tahdon kertoa, mulla on paha mieli siitä mitä tapahtu. en mä tiedä. mä vaan tarvitsen ilmapallon.

i've been missing you so much, have you been missing me at all?

mulla on vähän haikee, siniharmaa olo. tasan vuos sitten olin tosi ilonen. mulla on ikävä sitä ketä mulla on aina ikävä. emmi on rakas ja tahon halata sitä ja tuoksuttaa sitä koska se tuoksuu parhaalta kaverilta. mulle kuuluu hyvää ja on lämmintä ja flanu on pehmeä. masentaa ajatella että tästä lähetään meneen vaan talvea kohti. mutta ehkä mä en oo nii surullinen tulevana talvena. jotenki toivottavasti se olisi mahollista. ehkä mä en edes mieti talvea vielä. fiksu kakara.

huonoin postaus ikinä. oon pahoillani, mulla ei oo keskittymiskykyä. south park hämää mua vieressä ja koittaa kiskoa mun silmiä kovasti tv-ruutua päin. jotain avaruus jotain. polttaako tähdet jalkapohjia? jos mä saisin nähä unta mistä tahansa nii varmaa näkisin ison salin mikä on täynnä tähtiä. tai sitten mä voisin vaan muuttaa tähtitorniin. heti.

i'm facing all my fears and i'm trying to improve

mä vaan istun ja yritän saada ajasta kiinni mutta musta tuntuu että mä jatkuvasti epäonnistun. musta tuntuu että mä kuljen paikoillaan ja mun jalat kuluttaa maata kunnes mun kohdalle jää vaan syvä kuoppa. mä näytän hymynaamaa kaikille ja jokaiselle ja silti mä en saa sitä samaa takaisin. enkä mä tiedä onko se hymy tottakaan. joinain päivinä aika lentää ja joinain ei. joskus mä vihaan sitä huomista jonka mä itselleni loin. en mä taho pudota enää uudestaan.

kyllä musta tuntuu että joku siellä jossain tajuaa mistä mä puhun vaikken mä koskaan sano mitään suoraan. tavallaan mua pelottaa kirjottaa tänne asioita jotka mun päässä juoksee kun tiedän että siitä voi olla seurauksia. ei kaikki oo aina väärin, se pitäis tatuoida varmaan mun nilkkaan että tajuaisin. vai tajuaisinko. jos mulla olisi perhosen siivet niin ne olis siniset. yks päivä perhonen laskeutu mun reidellä ja mulla oli lohdullinen olo. mä olin eilen hevosen selässä niin pitkästä aikaa. me laukattiin niin lujaa ja pieniki mutka toi lisää vauhtia. musta tuntu että me lennetään. lennettiin.

bring me back to holding hands in the rain

koen olevani vähän tylsä persoona kun ei mulla oo koskaan oikeen mitään kerrottavaa. tai sitte mulla on mutta mä en vaa muista tai ne jutut ei ole sellaisi mitä tänne pystyisi kirjoittamaan. tuntuu vähä pahalta ku ei oikee mistää oo varma, kaikkei vähiten itestään. on täälä tosin sellasiiki asioita joista voi olla täysin perillä, kuten ihminen. mun tuskin tarvittee mainita että kuka, musta tuntuu että te kaikki tiiätte. ja nii mä haluunki kaikkien, koko maailman tietävän. enköhä mä jossai vaiheessa opi. kyllä mä tässä juuri ja juuri hengitän, ja pilvethän väistyy. ja ku mä onnistun nii onnellisuus on loputonta.

Would you bring me back to holding hands in the rain,

 I swear I'd ease your pain

Lift you up so you could finally see the love you are to me.

 I've had time and I've had change

 I've been broken but still I can't explain our July in the rain.

i'll hold these words that you never told me

mä tiedostan tän kirjotusten vähäsyyden. mä oon vaa unohtanu. kai se on iha inhimillistä. mä oon vaa menny ja tullu niinku mä oon halunnu ja se käy mulle. mä oon kuunnellu musiikkia mikä tuo mulle mielee muistoja ja vetää ihon kananlihalle. mä oon kulkenu vastatuuleen heti aamusta mut ei se oo ollu kylmää tuulta. asiat kääntyy hyvin.

mulle on vieläki vähän epäselvää että mistä mä tuun, mihi mä meen, mihi mä kuulun. mutta musta tuntuu ehkä ensimmäistä kertaa mun elämässä et se kaikki selvii ja että joskus mä vielä voin sanoo tietäväni varmasti missä mun paikka on. kun mä oon löytäny ihmisen jonka kanssa mä tunnen olevani kotona. ja se on vaikeeta sanoa koska mulle käsite koti ei oo koskaan ollu nii selvä kun se muille tuntuu olevan.

when you're lost and gone you never want to be found

kuuluu ihan hyvää. mielessä myllertää jatkuvasti erinäiset ajatukset ja kaikki palaa aina yhteen ja tiettyyn aiheeseen. kyllä mä voin ihan myöntää että joskus mua pelottaa etten mä enää kykene estelemään ja tää vaa kaatuu takasin mun niskaan. ja kai mua pelottaa sekin että kukaan ei huomaa. ja että nilkat taittuu alta. kai mä sisimmässäni kumminkin tiiän ettei niin tuu käymään. ei enää ikinä. ja vaikka käviskin niin ainakaan mä en ole ihan kokonaa yksin.
mun heikkous on se että mä suljen aina ihmisiä ulkopuolelle. se on se puolustusmekanismi. se on aina ollu niin. mä oon pienestä asti oppinu olemaan hiljaa. se vaan kuulu siihen kaikkeen. hiljaa kärsiminen. ei se enää mee niin.  ja mä yritän olla avoimempi ja mä yritän päästä eroon turhan korkeista muureista. aita ehkä saa olla mutta sen yli pitää pystyä huutamaan. ja vallihauta. tai ei. mä pelkään tummaa ja väritöntä vettä. mulle kuuluu koko ajan parempaa. kiitos.

lay down fears that hold

veli kattoo serranon perhettä olkkarissa ja siellä soi joku rakkauslaulu ja mulla on ikävä ja seki on iha hölmöä. kuika joku pieni hetki voi tuntuu ikuisuudelta ja sitte toisaalta pitkä aika hurahtaa ohi nii nopeesti. ja kuika sitä vaa toivoo että vois jäädä roikkumaan tiettyihin hetkiin ja elää ne uudelleen ettei tarttis miettiä tulevaisuuden pettymyksiä. jotkut ihmiset katoo elämästä ja jotkut tulee takasin. ja jotkut vaan pysyy. ja ku löytää jonku jonka tahtoo pysyvän niin siitä myös pitää kovaa kiinni ja sitä juoksee vastaan. ja muu saa odottaa.

mä en tiedä mikä ihmisiä vaivaa, kai se on tää kevät. kaikki tuntuu menneen ihan sekasin. mä oon aina luullu että se on vaa katkerien vanhusten puhetta että ihmiset on keväällä sekaisin mutta kai se sitte oikeasti pitää paikkansa. mä en tiedä onko se hyvä vai huono, riippuu vähän miltä kannalta sitä kattoo. vähän ihmetyttää. anteeks ku en bloggaa. everything's gonna be ok.

have you had enough ?

mä oon ollu eilisen illan ja yön ja tän päivän niin käsittämättömän vihanen että mua on itteenikin jo pelottanu se. mä en oo vihainen ihminen, mä oon harvoin oikeesti vihanen. äkänen mä saatan olla ja varautunut, mutta en mä yleensä oo vihanen. pahinta siinä on varmaan se että ei osaa ilmasta sitä tunnetta sanoin, enkä mä sattuneista syistä enää tiedä miten päästää vihaa ja agressiota ulos. riehuminen, potkiminen, huutaminen ja lyöminen näköjään auttaa vähän. note to self; don't do it. 

  So tear it, brick by beam by pain by memory 

stare at all the nothing you created.

i'm the bravest girl you'll ever come to meet

you see, i'm the bravest girl you'll ever come to meet yet, i shrink down to nothing at the thought of someone really seeing me. i think my heart is wrapped around and tangled up in winding weeds.

but, i don't wanna go on living being so afraid of showing someone else my imperfections. and even though my feet are trembling, every word i say comes stumbling i will bare it all. watch me unfold. unfold, unfold.

tänään mä seisoin tunnelissa ja huusin mun kaverin perään hyvää ystävänpäivää. se käänty ja näytti mulle keskaria. en mä tiedä, kai mä vaan ikävöin sitä aikaa kun mä merkitsin jotain. se satuttaa tietää että toista ei enää kiinnosta mitä mulle kuuluu koska tiettyyn aikaan se ihminen oli mulle yksi tärkeimmistä asioista. mut ajat muuttuu. ja oonhan mä saanu elämääni jonkun jota kohtaa tunnen eritavalla kun oon ketään kohtaan ikinä tuntenu. mä kaipaan silti sitä mun hyvää ystävää joka jätti nii suuren aukon muhun. mutta mä selvitän tän kaiken, mä pärjään.

oon tässä miettiny niin pitkään kaikkea turhaa asioiden piilottelua. mä oon jo niin kauan ladannu niin paljon energiaa peittääkseni asioita joita en tahdo muiden tietävän. nyt mä oon kuitenki väsyny siihen. mä en mainosta mutta mä en myöskään enää piilottele. jos te näätte täällä jotain mitä ette koskaan oisi uskoneet niin olkaa kilttejä, mäkin olen vain ihminen. toi biisi on mulle henkilökohtasesti tajuttoman tärkeä. kuunnelkaa se, ehkä se auttaa teitäkin.

hyvää ystävänpäivää teille kaikille ♥ 

and i will give up this fight

mulla piti olla teille tänään paljon kuvii ja ilosta tekstiä. mutta en mä pystyny ottamaa niitä kuvia. tai no, yritinhän mä mutta ei siitä vaa tullu mitää. mietin tänää alzheimer potilaita. tulin siitä nii kamalan surulliseks etten mä vaa voinu kuvata. ei vaan onnistunu. kun mä katon tota kuvaa ja oikeeta alakulmaa nii musta tuntuu että toi kuvio muodostaa peuran. en mä oo varma mutta musta tuntuu siltä.

so i've been sleeping with this silence in my mind

mulla oli tänään musakoe ja mä soitin jotain kummallista rumpua jonka nimeä mä en muista. enhän mä mitään osaa, kunhan vaan jotain heitin. mä stressasin sitä niin paljon ja iha turhaan. mulla on tapana hermostuu asioitten takii. ja sitten kun mä hermostun niin mä alan tekemään asioita joita mä en taho tehä. kyllä mä senkin saan ajankanssa hallintaan, se nyt vaan on vielä vähän vaiheessa. mä oon hymyilly nyt aika paljon, kerranki on ihan oikeeta syytä.

mulla alkaa uus jakso huomenna. ootan pyskologiaa, se kuulostaa mielenkiintoselta. mutta musta tuntuu että se voi olla mulle myös tosi ahistava aine. en mä tiedä, musta vaan tuntuu. ihmisen pää on kuitenkin aika monimutkanen. niin etten mä ehkä edes tahdo tietää miten sen psykologisesti toimii. mulla on ikävä kesää. ja emmiä. ja emiä. ja kaleakin, vaikka mä näin sen hetki sitten. ei se kyllä tarkota ettei mulla vois olla sitä ikävä, on mulla siltikin.