kuvasta huokuu mun suunnaton rakkaus tätä helvetillistä peräkorpee kohtaan...
... bongatkaa myös viimesimmän muodinmukanen mökkilook.
aivan, oon seonnu, seonnu ja seonnu täällä korven keskellä. aamulla istuin neljä tuntia putkeen sohvalla ja tuijotin minitelkkarista kakkosta, koska mikään muu kanava ei toimi kunnolla vaan pätkii. kyllä mä yritin hetken kattoa tomia ja jerryä, mutta tulin siihen tulokseen että mökki yrittää tahallaan tapattaa mut tylsyyteen ja vaihoin uutisiin.
oon vaan kuvannu tätä ykstoikkosta ja tylsää luontoa mitä täältä löytyy, ja tottakai roosaa. roosa ei oo tylsä, sitä on itseasiassa aina yhtä kivaa kuvata. lepposa koiramummo.
yks hyvä asia täällä olossa kuitenki on ollu. mä oon saanu tehtyä äikän päättöprojektia eteenpäin koska en oo päässy nettiin mutta oon tahtonu olla koneella (addiktiko?). seurauksena se että oon saanu nyt 1/3 mun projektista tehtyä ja oon helvetin ylpee itestäni sen vuoks.
mua huolettaa, koska tää blogi on valumassa just siihen suuntaan mihin en sen haluu valuvan. huonoja kuvia, huonoa tekstiä, huonoa kaikki. ehkä mä saan vielä kaiken korjattua, kyllä mä uskon niin.
mulla on teille yks söpö juttu. me ollaan inkan kanssa tehty kuvistunneilla nyt jo jonkin tovin ajan savista harry potteria, ihan vaan sen takia koska meijän piti tehdä jotain. no, nyt me sitten eilen saatiin se viimein valmiiks ja lopputulos on omasta mielestä aika onnistunut. potter on hieno mies,
perinne_esine ja
suku_kalleus. kyllä, tiedän ettei sanat sovi, tiedän kyllä. se oli läppää.
eikö ole hieno? me ollaa ainaski inkan kanssa ehdottomasti sitä mieltä.
selailin mun vanhaa petsie tunnusta ja sieltä löyty paljon kuvia roosasta joita mulla ei oo tällä koneella ollenkaan. nää on nii söpöjä että mun on pakko nyt näyttää nää teillekin! me ollaan roosan kaa oltu paita ja peppu ihan pennusta asti. me ollaan koettu samat asiat ja me ymmärretää toisiamme. me ollaan kasvettu yhdessä ja musta oikeesti on tuntunu että ainut joka tajuaa mua täysin tässä perheessä on roosa. se on ollu aina mulle niin tärkeä ja rakas, etten osaa edes selittää. se tajuaa kaiken eikä sille edes tarvitse selittää. se ei kysy mikä on hätänä, se vaan lohduttaa. muistan ku roosa juoksi ekaa kertaa meijän autosta ulos mun luokse ja se oli niin pieni. mäkin olin. ja se heilutti sen pikkuista häntää ja oli niin iloinen. sitä se on edelleenki, roosa on varmaan ilosin, kiltein ja reippain koira jonka tiedän.
ei mulla ollu kai mitään muuta asiaa kun vaan näyttää näitä ihania kuvia mun rakkaasta aarteesta. mun pikkunen täyttää 11 vuotta maaliskuun kuues päivä 2013. tuntuu ihan oudolta että roosa on ollu meillä jo niin pitkään. tuntuu että se ois ollu paljon vähemmän aikaa, mutta toisaalta taas tuntuu että se ois ollut mun luona aina. elämä ois ihan tyhjää ilman tota pikkusta karvapalloa, oon onnekas kun mulla on se. se on aina ovella vastassa ilosena kun tulee kotiin, ja aina jos joku vituttaa niin toi piristää heti. se on vaan jotain niin kallisarvoista. tuntuu jännältä saada niin syvä yhteys jonkin toisen lajin edustajaan kun mitä itte on. vaikka roosa ei osaa puhua niin mä vaan jotenkin tiedän että se ymmärtää mitä mä sanon. se on ihan täydellinen, en voisi pyytää parempaa. 
ps roosan nimi tulee siitä, että se sattu tulemaan meille just roosan päivänä vuonna 2002. se vaan tuntu jotenkin osuvalta. ja kyllä se aika paljon roosalta näyttääkin, jos multa kysytään. 
