syyskuuta 12, 2012

sä näet valoa siellä missä tie katoaa pimeyteen ja poimit syliin siipirikon pilvistään pudonneen

KUKIA
hieman ikävä lämpöä. hieman ikävä sinistä taivasta. hieman ikävä leijailevia haaveita. mä olen ilmassa, mä en vielä tahdo laskeutua. menee niin hyvin etten tahdo uskoakkaan, pelottaa vähän että kaikki tää onni pudottaa.  mutta ei se voi mua pudottaa. ja vihdoin jälkeen kahden vuoden on siivet tarpeeksi vahvat lentämään ja pitämään jalat syvän veden yläpuolella. ei enää ikinä takaisin pimeään, ravistin sen musta jo jonkin aikaa sitten. unohdan sen joka aiheutti mulle niin paljon pahaa. päästän irti, jätän sen yksin tuuliselle kalliolle. kukaan ei voi syöstä mua enää maahan. yritä vaan, et tuu onnistumaan. tästä lähtien minä olen minä. ne jäljet mitkä joskus oli niin syviä että ulottui sieluun asti on nyt parantuneet ja vaan pieni muisto pinnalla. jälkeen kaiken kivun, mä voin sanoa sen. minä olen vahva.

2 kommenttia:

kikka kirjoitti...

sanna sulla on aika söpöä tekstiä eipä muuta. tuun teille pian syömää kanaa emmin kaa !

sanna kirjoitti...

KIKKA SINÄ OLE SÖPÖ TULE TÄNNE NIIN SYÖDÄÄN ISO KANA <3

Lähetä kommentti

 
Zelda Triforce