mä vaan istun ja yritän saada ajasta kiinni mutta musta tuntuu että mä jatkuvasti epäonnistun. musta tuntuu että mä kuljen paikoillaan ja mun jalat kuluttaa maata kunnes mun kohdalle jää vaan syvä kuoppa. mä näytän hymynaamaa kaikille ja jokaiselle ja silti mä en saa sitä samaa takaisin. enkä mä tiedä onko se hymy tottakaan. joinain päivinä aika lentää ja joinain ei. joskus mä vihaan sitä huomista jonka mä itselleni loin. en mä taho pudota enää uudestaan.
kyllä musta tuntuu että joku siellä jossain tajuaa mistä mä puhun vaikken mä koskaan sano mitään suoraan. tavallaan mua pelottaa kirjottaa tänne asioita jotka mun päässä juoksee kun tiedän että siitä voi olla seurauksia. ei kaikki oo aina väärin, se pitäis tatuoida varmaan mun nilkkaan että tajuaisin. vai tajuaisinko. jos mulla olisi perhosen siivet niin ne olis siniset. yks päivä perhonen laskeutu mun reidellä ja mulla oli lohdullinen olo. mä olin eilen hevosen selässä niin pitkästä aikaa. me laukattiin niin lujaa ja pieniki mutka toi lisää vauhtia. musta tuntu että me lennetään. lennettiin.
4 kommenttia:
mä tästä jo aiemmin taisinkin kommentoida, mutta vielä on pakko. mä rakastan sun tekstejä, ne on ihanan aitoja ja niistä välittyy just se tunnelma. oot loistava kirjottamaan!! toivottavasti sun fiilikset menee parempaan suuntaan ♥
roosa, ää voi ihana kiitos <3 C: kyllä ne tästä iha varmasti parempaa kääntyy! C:
sannaa wäää<3
moi polly mullon sua ikävä <3
Lähetä kommentti