mä tiedostan tän kirjotusten vähäsyyden. mä oon vaa unohtanu. kai se on iha inhimillistä. mä oon vaa menny ja tullu niinku mä oon halunnu ja se käy mulle. mä oon kuunnellu musiikkia mikä tuo mulle mielee muistoja ja vetää ihon kananlihalle. mä oon kulkenu vastatuuleen heti aamusta mut ei se oo ollu kylmää tuulta. asiat kääntyy hyvin.
mulle on vieläki vähän epäselvää että mistä mä tuun, mihi mä meen, mihi mä kuulun. mutta musta tuntuu ehkä ensimmäistä kertaa mun elämässä et se kaikki selvii ja että joskus mä vielä voin sanoo tietäväni varmasti missä mun paikka on. kun mä oon löytäny ihmisen jonka kanssa mä tunnen olevani kotona. ja se on vaikeeta sanoa koska mulle käsite koti ei oo koskaan ollu nii selvä kun se muille tuntuu olevan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti