viime yö oli vähintäänkin jännä. sekotin puhelimeni lopullisesti, kuuntelin musaa, puhuin emille ja vollotin, tärisin ilman mitään järjellistä syytä. ite veikkaisin liiallisen stressin purkautumista. kamalaa se oli joka tapauksessa. ja sitten ku lopulta rauhotuin niin sydän löi niin hitaasti ettei oo varmaan koskaan lyöny. oli semmone kevyt olo. nyt oon vaan kamalan väsyny enkä jaksa tehä oikeen mitään. vähä kummallinen olo, ja tänää vielä pitäis raahautua kavereitten kanssa ulos. toivottavasti sade loppuis. jos siellä nyt oikeesti edes sataa, ehkä mä näin unta. oon miettiny, että onkoha oikeesti olemassa mitää suurempaa voimaa. eilen ku käytiin koulun kanssa pääsiäisirkossa nii pomppas vaa sellane mielee. kun jotenkin ite en usko sellaseen että jumala loi maailman ja kaikkea muuta, mutta kai nyt jotain suurempaa ku me pitää olla? edes jossain määrin?
19-vuotias nuori korsosta. tahtoo toteuttaa unelmiaan ja uskoa parempaan huomiseen. rakastaa syksyn ja vanhojen kirjojen tuoksua, akustisia kitaroita, kaakaota lempimukissa, aurinkoisia aamuja ja parempia aikoja. kirjoittaa kenkiin 'not all those who wander are lost'.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti