maaliskuuta 19, 2011

sijoita tähän pakollinen otsikko

Tänään oli jännä päivä. Jännä niiltäkin osin että heräsin tavallista aikaisemmin, jo viistoista yli kaheksan. Olin ihan varma että kello on jotain kaks tai vastaavaa ja että unohin ilmottaa etten mene sinne huiluharjotuksiin ja että maailmanloppu tulisi. Mutta ehei. Niin ei tainnutkaan käydä.

Oli jännää olla ensinnäkin hereillä niin aikasin lauantaina. Kyllähän mä arkiaamuisin herään mutta viikonloppusin en todellakaan. Aamudatistelin siinä rauhassa Kikan kanssa ja mietin että millon lähen Hesaan. Koska meijän piti lähteä Nälpin kanssa ostamaan mulle hiuksia. Loppujenlopuks mukaan tarttui paljon muutakin tähdellistä roinaa.
Eli kutsu kävi ja lähin kävelemään dösärille. Totesin heti ulos astuttuani että ilma on mitä kamalin, ja päätinkin juosta pysäkille. Kastuin silti, huoh. Kaikenlisäks meinasin kaatua varmaan kuus kertaa sen parinsadan metrin matkan aikana. Oli kamalaa. Bussi oli tapansa mukaan myöhässä vaikka päättäriltä tänne on ihan pikkuinen matka, päätin siis tylsistyä pysäkillä ja ottaa kuvia ohiajavista autoista joista yksikään ei onnistunut. Lopulta tyydyin näppäämään ittestäni kamalan kuvan ja jäin oottamaan sen bussin saapumista.
Hesassa pyörittiin Nälpin kanssa ties missä ja mä näpsin kuvia sieltä täältä. Oli jalat kipeenä koko reissun jälkeen. 
Junassa meille tapahtu jännä juttu. Oltiin jo jäämässä pois Korson asemalla, kun kuultiin se sama iänikuinen kailotus. "Matkalippujen tarkastus!!!!!!!" joku ihme kärttyinen tantta huutaa möläytti jostain vaunun perältä. Itehän olin just tänään päättänyt leikkiä kuuliaista kansalaista ja ostaa lipun. Miten mulla on näin hyvä tuuri noitten lippujen suhteen? En oo koskaan jääny kiinni pummilla menemisestä. No jokatapauksessa, Nälpilläkin oli lippu maksettuna niin eipä siinä mitään. Mutta me meinattiin jäädä junan sisälle kun tarkastajatantta hidasteli mahdollisimman paljon. Päätettiin vaan häipyä siitä kun ei ollut aikaa jäädä odottamaan. Tantta mulkkas meitä vihasesti ja kiirehti tarkistamaan meijän liput, luuli että karataan koska meillä ei oo lippuja ostettuna. Lol, kauhee ihminen. 

Hmm, mietin tässä nyt vaan millon noi pidennykset kiinnitetää mun pääkoppaan ja miten äiti onnistuu siinä. Tänään ois tiedossa vielä Lostin kattomista ihan reilusti, en oo kattonu sitä sataan vuoteen ja se on sarja mistä molemmat tykätään. Yh, Charlie on liian ihana.

KATTOKAA TÄMÄ kun Ed niin nätisti pyysi niin en voinu olla laittamatta )8 Edward Bellamy FTW.

4 kommenttia:

kikka kirjoitti...

Toi putki näyttää iha sika kivalta! ::)

sanna kirjoitti...

se on C::: !

julia kirjoitti...

aaa toi fisu!! haluuun

sanna kirjoitti...

se on iha tajuttoman kiva oikeesti! (: tulee nii kivoi kuvia

Lähetä kommentti

 
Zelda Triforce