pisarat sataa kasvoille ja minä vedän hupun pään suojaksi päästäkseni piiloon. taivas on harmaa enkä pidä. ajattelen ei mitään. jos saisin niin poistaisin hänet joka satuttaa. yksitoista kuukautta eikä se kipu ole vieläkään hävinnyt eikä haihtunut. se on ehkä pienentynyt ja ehkä mä olen ehjempi kuin aijemmin mutta arvet jää eikä ne koskaan haalistu kokonaan pois. sydän on melkein kasassa ja ehkä päälle näyttääkin ehjältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti