maaliskuuta 18, 2011

there's really no way to reach me

Aattelin tehä postauksen jota kukaan ei tasavarmasti jaksa lukea loppuun asti.
Koska tää blogi on uusi, enkä oo esitellyt itteäni oikeestaan millään tavalla, niin ajattelin että voisin tehä merkinnän joka sisältää 100 faktaa itsestäni. Tiiän, tästä tulee hankalaa luettavaa mutta propsit niille jotka jaksaa.

1. Asun Vantaalla, tarkemmin ottaen Korsossa. Olen asunut täällä koko elämäni ajan.
2. Käyn peruskoulun viimeistä luokkaa joten näin ollen lähden ensisyksynä jatko-opiskelujen pariin kohti lukiota.
3. Olen musiikkiluokalla ja sen myös huomaa kun laulut raikaa käytävillä.
4. Näin ollen soitan myös instrumenttia, poikkihuilua, jota vihaan yli kaiken.
5. En pidä koulusta, mutta luokkani takia menen sinne ihan mielelläni.
6. Olen syntynyt vuonna 1995, eli olen tällä hetkellä 16-vuotias.
7. Pidän kesästä.
8. Vastapainona taas vihaa talvea, kylmää, lunta ja jäätä.
9. Inhoan kapeakatseisia ihmisiä.
10. Rakastan musiikkia, ehkä vähän liikaakin.
11. Vihaan jugurttia ja se ällöttää minua suunnattoman paljon.
12. Inhoan myös meduusoja.
13. En ole hyvä liikunnassa mutta minulla on silti todistuksessa ysi jostain käsittämättömästä syystä.
14. En pidä tulevaisuuden ajattelusta ja suunnittelemisesta.
15. Vihaan että minut lokeroidaan johonkin tiettyyn stereotypiaan.
16. Vihaan myös jos en saa olla sellainen kun oikeasti olen.
17. Tykkään ilmaista itseäni.
18. Arvostan ihmisiä jotka eivät välitä muiden mielipiteistä.
19. Vihaan sairasta ja liiallista laihuuden ihannointia.
20. Yritän tulla kaikkien kanssa toimeen, kaikkien kohdalla se ei kuitenkaan onnistu.
21. Olen tehnyt elämässäni asioita jotka tahtoisin pyyhkiä pois.
22. Olen tehnyt enemmän asioita jotka tahtoisin toteuttaa uudelleen.
23. Kaipaan entisiä lemmikkejäni liikaa.
24. Olen huono päästämään irti.
25. Parhaan ystäväni nimi on Olli ja hän on minulle rakas rakas rakas toveri.
26. Ollin lisäksi minulla on muitakin parhaita ystäviä kuten Emi, Emmi, Paula, Nälpi etc.
27. Tykkään hengata kavereitteni kanssa pihalla.
28. Ja tahdon että olisi kesä jotta voisin tehdä sitä useammin.
29. Sanon Helsinkiä Hesaksi ja se ärsyttää montaa ihmistä, koska minun kuulemma pitäisi sanoa Stadi syystä jota en ole vieläkään ymmärtänyt.
30. Oikea hiusten värini on blondi.
31. Rakastan blogien lukemista.
32. Seuraan montaa blogia ja etsin koko ajan lisää seurattavia.
33. Olen kiinnostunut muiden ihmisten elämistä.
34. Mietin hölmöjä asioita jotka eivät muille tulisi mieleen.
35. Inhoan sitä tunnetta kun tiedän jonkin sanan mutten osaa selittää sitä.
36. Inhoan muutenkin tunnetta kun en vain ymmärrä ja minua pidetään tyhmänä vaikken oikeasti sitä olekaan.
37. Monet luulevan minun olevan hyvä koulussa mutten oikeasti ole.
38. Viimeisin koenumeroni oli kutonen, matikasta.
39. En tykkää oliiveista.
40. Sen sijaan rakastan raejuustoa.
41. Odotan innolla MCR-keikkaa kera Nälpin.
42. Tahdon uudet hiustenpidennykset.
43. Haaveilen kesäkengistä.
44. Toivon että voisin auttaa paria ihmistä.
45. Tahtoisin löytää parannuskeinon syöpään.
46. Pelkään menettää.
47. Pelkään myös hämähäkkejä.
48. Mulla on piano.
49. Vaikken osaa sitä kunnolla soittaa.
50. Mulla on myös syna, josta tykkään älyttömästi.
51. Rakastan valokuvaamista.
52. Mutta just nyt oon riidoissa mun kameran kanssa.
53. En voi sietää sitä että minua matkitaan (krhm. vinkkinä parille tutulle)
54. Mielestäni ala-astelaiset jotka yrittävät olla liian isoja ovat naurettavia.
55. Ja mielestäni heidän kuuluisi leikkiä ja nauttia lapsuudestaan.
56. Tahtoisin itsekin olla vielä pieni ja huoleton, ei tarttisi kantaa vastuuta mistään.
57. Vihaan stressiä ja pyrin välttämään sitä.
58. Tällä hetkellä mulla soi biisi nimeltä Peaches.
59. Inhoan sitä kun ihmiset yrittävät esittää viisaampia kuin ovat.
60. Myös asioihin puuttuminen saa vereni kiehumaan.
61. Olen mielestäni suhteellisen leppoisa ja helposti lähestyttävä ihminen.
62. Olen myös sosiaalinen suurissa porukoissa, kahdestaan ujompi.
63. Vihaan ristiriitaisuutta.
64. Vaikka itsekin olen usein ristiriitainen.
65. Sekoilen puhuessani, en aina osaa ilmaista asioitani ilman että väliin tulee "ofkasodkasoj"
66. Pidän muumilimusta.
67. Mutta inhoan kokista, en voi sietää sitä.
68. Silti juon sitä uudestaan ja uudestaan.
69. Olen pahimman asteen kyylä.
70. Rakastan origamilintuja.
71. Adam Lambert on liian ihana.
72. Kyylään ihmisiä youtubesta. Shane, Jarrod, Lorenzo, Edward ja Charlie ovat ihania tubeisteja.
73. Minulla on samanlainen nenä kuin Jarrodilla.
74. Ja olen siitä iloinen.
75. Minua ei häiritse ulkonäössäni oikeastaan mikään.
76. Olen yli 160 senttiä pitkä, mutten tiedä tarkalleen kuinka pitkä.
77. Twitter on mukava.
78. Facebookissakin tulee vietettyä aikaa.
79. Minulla on parhaat lapset, Inka ja Linus. He ovat emoninjoja.
80. Syöminen vain sattuu olemaan mielipuuhaani.
81. Tykkään käydä keikoilla.
82. Olen käynyt Adam Lambertin ja Bring Me the Horizonin keikoilla.
83. Kesällä tahdon Ruisrockiin.
84. Vihaan sitä kun äitini sekoittaa minut veljiini.
85. Minun ennustettiin 9kk ajan olevan poika.
86. Ja sitten synnyinkin tyttönä, sääli.
87. Mietin usein miksi näin kävi ja miksi minun luultiin olevan poika ja miksen ollutkaan.
88. Tahtoisin muutenkin tietää millaista olisi olla poika.
89. Ja olen hieman katkera siitä että synnyinkin tällaisena.
90. Kuuntelen monenlaista musiikkia.
91. Rakastan söpöjä ihmisiä.
92. Tykkään löysistä t-paidoista
93. Ja pillifarkuista.
94. Lempivärejäni ovat mm. punainen, keltainen, musta, oranssi yms.
95. En erota kaikkia sävyjä kunnolla.
96. Minulla on ollut aikaisemminkin blogeja.
97. Ahdistun suhteellisen helposti.
98. Rakastan paria ihmistä liikaa.
99. Ja huolehdin yhdestä ihmisestä liian paljon, hän ei vain tiedä sitä.
100. Nyt on liian kova nälkä.

11 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Sanna täytyy myöntää et toi vika oli paras! ;DD

sanna kirjoitti...

mustaki tuntuu et se kuvas mua kaikkein eniten ::D

Nanami kirjoitti...

Ei oo totta 8DD mikä tuuri! mullakin on istumapaikat!! ääää nyt on kyllä pakko nähdä?!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! öäöäöäöä miten nähdään? miten tunnistetaan toisemme? keksin! annan sulle mun puhelin numeron tai mesen tai facebookin tai jotain XDD

anteeksi sekoan XD

sanna kirjoitti...

SULLAKIN! :DDD omg mitä tää on! ei voi olla näin hyvä tuuri oikeesti! JOO jotenki pitää oikeestii nähä ! pitää vaa just keksii miten! :DD ei vitsi oo totta AAAA :DDD

Nanami kirjoitti...

Tää on ehkä paras sattuma ikinä! oikeesti ää 8DDDDDDDD

omistaako neitinen facebookia?

ps. MITEN VOIT VIHATA POKKIHUILUN SOITTOA?!!! mä olen aina halunnut osata ;___;

sanna kirjoitti...

OMISTAN JUU KYLLÄ! http://www.facebook.com/profile.php?id=100001471375667 näkyyköhän toi... hmm toivottavasti :DD

YH VIHAAN oon soittanu sitä nyt seittemä vuotta kohta ni oon nii kyllästyny et tekee mieli heittää se huilu ikkunasta ulos ! :DDD:D

Nanami kirjoitti...

äläää D: mun mielestä poikkihuilun soittaminen olisi niin ihanaa ;w;

lisäilen sua kaveriksi~

sanna kirjoitti...

huilu on aluks oikeesti kiva (8 mut mä oon ite nii kyllästyny koko kapineeseen paa :<
JUU LISÄILE (8

Nanami kirjoitti...

älä sentään 8<<

jee 8DD pahoittelen hirvittävää nimeäni ;_;

sanna kirjoitti...

pyhpyh ei varmana ole hirveä nimi (:::

Nanami kirjoitti...

hajoat kun luet sen :DD aivan varmasti!

Lähetä kommentti

 
Zelda Triforce