maaliskuuta 25, 2011

näimme ihan ensimmäistä kertaa bussipysäkillä

Oon sitä mieltä että mulla on söpöjä kavereita. Niinku ihan oikeesti, kaikki mun kaverit on niin söpöjä. Se on hassuu tajuta tällanenkin fakta yhtäkkiä.
Musta on myös jännää ajatella että vuos sitten en tuntenu suurinta osaa mun kavereista. Se on oikeesti outoo, en osaa kuvitella millasta mun elämä olis ilman näitä hönöjä. Ne on mulle hirmusen tärkeitä enkä vaihtais niitä mistään hinnasta pois. Syksyllä olin mun kavereiden kanssa Korsossa joka ikinen päivä, nyt talviaikaan vähemmän koska kahvila on auki vaan kaks kertaa viikossa (koska aikoja on vähennetty, ennen oli kolme) eikä me tahdota istua lumihangessa pakkasessa värjöttelemässä.

Ainiin joo, näitten kahen hömelön kanssa vietin viikko sitten perjantain. Istuttiin pizzeriassa ja juteltiin ja nostalgisoitiin koska tajuttiin että ollaan oltu kaikki samassa tarhassa. Oli niin kivaa noitten kanssa. Janu ja Olli on aika huippuja vaikka ite sanonkin.

Koulupäivä meni nopeesti, tunteja oli vaan kuus. En saanu kuvistunnilla yhtään mitään aikaan, piirsin tikku-ukkoja koska opettaja ei antanut mulle aihetta mitä tehdä enkä ite keksinyt mitään. Pää löi tyhjää, oli kamalaa. Ei oo hetkeen tollasta black-out'ia ollu, huhhuh.

Enkussa oli sijainen ja terveystiedossa oli sijainen, joten sekin nopeutti päivää entisestään vähän rennompien tuntien takia. Kaikenlisäks päästiin koulusta jotain kymmenen minuuttia etuajassa, käy mulle!
Tosin myöhästyin just bussista ja jouduin oottamaan seuraavaa kakskyt minuuttia mutta ei se mitään, olihan mulla maailman parhaita luokkalaisia seurana!

Koulun jälkeen mä vaan tulin kotiin ja lagasin täällä kunnes lähin Korsoon. Ensin mentiin Ollin kanssa syömään ja siitä sitten kahvilaan hetken päästä. Siellei vielä paljoo porukkaa ollut, mutta joka tapauksessa. Perus posse kasaantu loppujenlopuks kokoon ja oli aivan törkeen hauskaa! Kuvattiin, naurettiin, kuvattiin vähän lisää ja naurettiin entistä enemmän. Tällasii nää meijän päivät.

Sain äitiltä uutta lakkaa eilen, ja pääsin nyt illalla testailemaan sitä. Tykkäsin kyllä ihan hirveesti siitä, ehkä jopa enemmän kuin tresemmeestä. Ainut ongelma on etten millään löydä siitä pullosta että minkä merkkistä lakkaa se oikein on. Joko oon sokea tai blondi kun en tajua missä se lukee. Jokatapauksessa, se on ihanaa lakkaa, pullo on hauska ja kivan näkönen, ei kiillä, ei koveta, toimii vaa niin helvetin hyvin että huhhuh. Tykkään, tahon tota jatkossakin lisää! Äiti saa alkaa kantamaan tota sieltä kampaamostaan jatkuvalla syötöllä. Rakastuin.

Propsit niille jotka jaksaa lukea mun turhia löpinöitä, ootte ihania.

3 kommenttia:

Paula kirjoitti...

sanna mä jaksan aina! Varsinki ku sä kuulostat tollee hilpeeltä teksteissä :D

Narri kirjoitti...

mulleki saa tuua sitä lakkaa jos et saa selville et mitä se on nii et pystyn käyä ite osaa ja testaa (:

sanna kirjoitti...

polly, haha no hyvä et sentää joku :DD
nälpi, se on jotai kampaamolakkaa, ainakaa oo koskaa ikinä millokaa nähny tollasta kaupassa o:

Lähetä kommentti

 
Zelda Triforce